Taikatalvi
Komea Lapin Poroemäntä havahtui tuulen tuiskeessa ja pakkasen paukkeessa värien puutteeseen pohjoisen taivaalla. Maisema oli peittynyt valkoiseen vaippaan – maa, taivas ja tykkylumipuut olivat kaikki yhtä valkoista kimalletta silmän kantamattomiin. Poroemäntä päätti kutsua värit vanhoilla taioillaan valaisemaan kaamosta. Mistä värit muodostuvatkaan? Saako poroemäntä väriä kaamokseen? Seuraa tarinaa, sillä tästä alkaa taikatalvi!
Vihreän sävyn tarjosi öisin pohjoinen taivas. Aurinko myrskysi hiukkaset valaisemaan pimeän tähtitaivaan. Ketunhännän lailla revontulet piirtävät taivaalle väriä aina kun taivas on puhtaana pilvistä. Värikkäät, tanssivat ja vaihtelevat vihreän sävyt leimuavat yötaivaalla.
Värinsä kaamoksen antoi sininen hetki, jolloin aurinko jäi horisontin taakse ja talvipäivä piirtyi syviin sinisen sävyihin. Usvan lailla sinisyys kietoutui kaikkialle rauhoittavana ja levollisena. Täydellinen hetki ennen pimeyttä ja tähtitaivaan tuiketta.
Punaisen sävyjä Poroemäntä kaipasi aivan erityisesti. Helmikuun lopulla matalalta paistavan auringon säteet värjäytyvät matkallaan ilmakehässä ja maalaavat satumetsän leimuavan tulenpunaiseksi ja oranssiksi. Mitä upeita sävyjä!
Poroemäntä kutsui loitsujansa vahvistamaan viisaan Pohjan Naisen. Lumimyrskyn lailla paikalle pyyhältänyt Pohjan Nainen teki omia salaisia taikojaan ja kutsui värejä. Kun taiat oli tehty, alkoi odotus. Missä värit viipyivät?
Illan saapuessa poroemäntä kävi mietteliääksi, olivatko loitsunsa olleet tarpeeksi tehokkaat. Hän kuulosteli ja kuulosteli, joko värit olisivat saapumassa pimeään kaamokseen. Ja juuri sillä hetkellä taivaan ja maan valaisivat kutsutut värit!
Poroemäntä tutkaili tyytyväisenä aikaansaannostaan – värit olivat vihdoin palanneet pohjoisen taivaalle. Punainen, oranssi, vihreä ja sininen hehkuivat täydellisinä! Komea Lapin Poroemäntä pyörähti onnellisena värikylläisessä maisemassa. Pian olisi talvijuhlan aika!
Legenda kertoo, että seuraavan aamun koittaessa, eräs mies kulki ohi loitsupaikan. Mitään muuta ei ollut jäljellä Poroemännästä kuin hänen hiuksissaan ollut hopeinen oksa. Poroemänta oli kadonnut kuin lumihiutale tuuleen. Mutta värit olivat palanneet pohjoisen taivaalle!
Vastaa